Tässä nyt jatkoa pitkästä aikaan. Osa on taas vähän lyhyen puoleinen. Jos seuraavasta osasta tulee pitkä siihen saattaa mennä K-A-U-A-N aikaa. Mutta itse osaan:

-Hmm… missä hän mahtaa olla? Mary Dewerlyn pohti. Hänen viisitoista vuotias tyttärensä Kyra oli taas kadonnut. Dewerlyjen perhe oli muuttanut VampyreHilliin alle päivä sitten ja jo nyt oli ongelmia Kyran kanssa.
- Kulta… mitä oikein teet? Maryn aviomies Kevin kysyi.
- En mitään. Oletko nähnyt Kyraa? Mary ennätti kysymään Keviniltä.
- Keya kyllä on huoneessaan mutta Kyraa en ole nähnyt. Mitenkä niin? Kevin vastasi.

- Ei mitään. Minulla on vain hänelle asiaa, Mary huokaisi. Kyra oli hänelle kaikki kaikessa sillä Kyra katoili aina ja hänelle sattui aina kaikkea. Kello oli jo paljon, mutta pihalla oli sumuista ja synkkää mutta ei pimeää.

Sillä välin Kyra Dewerlyn aukaisi silmänsä. Hän oli veressä ja viiltävä kipu käväisi hänen rinnassaan. Hän ei tajunnut mitä oli tapahtunut. Hänhän oli ollut vain kävelyllä heidän uuden kotinsa pihallaan ja sitten kaikki päätyikin tähän! Hän makasi veressä yksin illalla.
- Umh… Ne silmät. Ne hampaat. Se katse.., Kyra mietti. Hän tunsi luissaan että kaikki ei ollut kohdallaan. Hän nousi verestä, ja lähti kohti taloa.

Taivaalta katosi synkkä pilvikatras ja sumu hälveni. Oli valoisaa ja Kyra oli jo melkein uuden kotinsa ovella. Hän siivosi veret asustaan pois ja aukaisi varovaisesti oven.
- Ai moi äiskä! Mä meen nukkuun, Kyra kiirehti sanomaan kun näki äitinsä kauhistuneet kasvot.
- Kyra! Missä olet oikein ollut näin myöhään? Mary huusi.
- Äh! Kello on vasta seitsemän! Kyra huomautti, paiskasi ovensa kiinni ja huokaisi. Äidin kanssa ei ollut helppo menetellä. Varsinkaan jos oli ollut poissa kotoa tunteja.
- Hei moi Kyra! Keya moikkasi Kyraa. Keya kuunteli parhaillaan mp3:sestaan Kyran lempilaulua.
- Haluukko kuunnella? Keya kysyi. Kyra pudisti päätään ja istuutui sängylleen.
- En. Haluun mennä nukkuun et muista olla hiljaa! Kyra tiuskaisi. Hänen päätään särki eikä mikään musiikki auttanut siihen.

Aamulla Kyra heräsi vähän paremmalla päällä. Päätä ei särkenyt enää ja ruoka maistui entistä paremmalta suussa. Keyakin oli jo lähtenyt kouluun ja jättänyt kaiken lisäksi mp3:sensa kotiin jotta Kyra voisi kuunnella sitä. Lopulta koulubussikin tuli ja ensimmäinen päivä koulussa alkaisi.
- Tervetuloa, tervetuloa! On aika lähteä kouluun pikku neitiseni. Hahahahah! koulubussin ajaja nauroi karmaisevalla äänellään. Ajajan kasvoilla oli murhanhimoinen katse joka näytti tuijottavan vain ja ainoastaan monien kilometrien päähän. Kyra nielaisi kovaan ääneen ja käveli hitaasti bussin perälle.

Mutta toisaalla joku oli entistä onnellisempi. Onnellisempi kuin moniin, moniin, moniin, moniin, moniin tuhansiin vuosiin.

Jatkon tulemiseen saattaa mennä vielä kauan mutta jos päätän tehdä kolmannesta osasta pitkän tulee välissä henkilöiden esittelyt. Kyllä tosin henkilöesittelyt tulee muutenkin piakkoin.